Viimekerralla jäimme siihen kun Mirka oli saamassa vauvan. Tässä jaksossa näette minkä lainen/laiset lapsi/lapset syntyi.

Tälläinen kakkakäärö sieltä syntyi! Onneksi vain yksi. Kaksosten hoito on vaativaa. Lapsi sai nimekseen Mira Bleedie. Miralla on tummansiniset silmät ja mustat hiukset. Miralla on isänsä iho. Mira on hyvin isänsä näköinen. Mutta Miralla on äitinsä kauniit kasvot ainakin vielä ;).

"Kuka on äitin tyttö? Kuka?", Mirka leikitti Miraa ja laittoi tämän kehtoon.

Mutta pian Mirkan lähdettyä vaihtamaan yöpukuun alkoi Mira huutaa. No e ihmekkään kun hän oli tehnyt tarpeet vaippaan ja toista jalkaa ei kunnolla edes ollut! ;)

Siinä Mirka ja Joonatan istuivat iloiten vauvastaan ja että he olivat tuore pari, Joonatan nosti kätensä vaimonsa olkapäälle. Kun olohuoneeseen kantautui itkua Mirka katsoi lasten huoneen ovesta. "Mira vain itkee ja itkee", hän totesi. "Niin, menehän hoitamaan häntä", Joonatan sanoi ja tuostako Mirka kiivastui. "Päivät pitkät minä joudun hoitamaan uupuneena lastamme ja sinä suorastaan karkaat töihin ettei sinun tarvitsisi hoitaa Miraa!", Mirka huudahti ja siirtyi kauemmas Joonatanista nousten ja mennen hoitamaan Miraa kiivastuneesti. 

Wou, hienolla kierteellä kyllä osaa Mirka vaipat vaihtaa ;) "Aina sinä teet tarpeesi kun lasken sinut kehtoon", Mirka sanoi väsyneesti.

Mirka päätti hoitaa Miran nyt heti kunnolla niin ei tarvitsisi taas iltaa pilata. Joonatan vain katseli vierestä.

Kun Mirka viimein palasi oli hän leppynyt. Joonatan nappasi Mirkan syliinsä ja suuteli tätä.

Aamulla kun Mirka heräsi oli Joonatan lähtenyt taas töihin. "Täällä on tylsää, lähtisin kaupungille mutta en kyllä anna minkään lastenhoitajan hoitaa Miraa!", Mirka huudahti mielessään. Totisesti, hänellä oli tylsää.

Illalla Joonatania kotiin odottaessaan Mirka joi mehua. "Toinen lapsi olisi mukava", hän ajatteli hiljaa ääneen. Mira nukkui kerrankin rauhallisesti eikä itkenyt.

Aamulla hän lähti töihin omalla autollaan koska Joonatanilla oli kerrankin vapaata.

Kun hän pääsi ulos autosta maha suureni. "Mitäh?", Mirka huudahti. Eilinen ilta makuuhuoneen puolella oli kyllä mennyt aika rajuksi mutta että lapsikin vielä? Mirka oli hämmästynyt.

Samana iltana oli lisää ilon aihetta. Mira kasvoi kauniiksi taaperoksi!

Mirka ja Joonatan päättivät iloita päivää vähän romanttisemmin olohuoneen sohvalla luullen että Mira nukkui kehdossaan mutta...

Toisin oli! Mira itki syöttötuolissa odottaen yhä sitä tuttipulloa jota ei ollut varttiin kuulunut.

Vihdoin Mirka kuuli itkun ja vei nälkää näkevälle Miralle puuroa.

Sen jälkeen Mirka opetti Miraa potalle. Innoissan Mira istahti potalle.

Aamulla Mirka ja Joonatan mittivät pitäisikö Miran ulkonäköä muuttaa. Joonatan tuli siihen tulokseen että piti. Tälläiset hänen pitkiksi kasvaneet hiukset laitettiin rusetille ja värjättiin violeteiksi. Söpö ^^

Seuraavana aamuna oli sängyn ylle seinälle ilmestynyt maalaus Mirkasta. Siinä oli mennyt Joonatanilla viikko maalatessa mutta hän oli tyytyväinen.

Mira tykkäsi soittamisesta kamalasti. Soitto oli hänen elämän tapansa ja olipa hänellä jo kasa luovuus pisteitäkin.

Juuri kun Mirka oli leikittämässä Miraa maha suureni. Sehän oli jo valtava! Joonatan vain maalasi itseään.

Leikkiminen jatkui vaipan vaihdon jälkeen.

Kyllä Joonatankin hieman huolehti lapsestaan. Joonatan opetti Miran puhumaan. "Jee, iti on palas!", Mira nauroi.

Oli kylvyn aika aamulla. "Olehan kunnolla kulta", Mirka puheli kun Mira räiskytti vettä. Mira muuten on Kaksonen ja tavoite pisteet menevät näin: S/S 4 U/M 10 L/T 9 V/L 4 M/K 1

Vihdoin Joonatan yleni Poliisivirkailijaksi! Hän teki porsaankyljyksiä Mirkalle ja itselleen.

Juuri kun Joonatan oli hakemassa postin koska siitä oli jo valitettu kun he eivät maksaneet laskujaan...

Ajoi ulosottomies paikalle! Joonatanin olisi pitänyt maksaa laskut aikaisemmin.

"Miksi aina minä?!", Joonatan kysyi ja katsoi ilmaan. "Koska et maksa laskuja!", Ulosottomies vain nauroi Joonatanille.

"Ei shakkia!", Joonatan huuteli mutta turhaan, shakki vietiin. Ulosotto mies nauroi ivallisesti.

"Ei taa vielä pupua!", Mira huusi pedistään mutta ulosottomies ei kuunnellut.

"Olisi pitänyt maksaa laskut aikaisemmin", Joonatan sanoi.

"Ei se mitään kulta", Mirka lohdutti Joonatania.

Aamulla kun siivooja tuli ja Joonatan oli töissä synnytys käynnistyi. Vain siivooja oli katsomassa. "Auta nyt sentään!", Mirka karjui siivoojalle joka katseli vierestä.

Sieltä syntyi tälläinen poju. Poika sai nimekseen Joni. Hänellä on isänsä iho ja silmät. Luultavammin myös mustat hiukset. Mutta Mirkan mahaan koski yhä ja hän laittoi Jonin lattialle.

Kaksoset! Toinen poika sai nimekseen Joona. Joona on perinyt äitinsä ihon isänsä silmät ja äitinsä hiukset.

Taas Mirka oli nukuttanut lapset ja joi mehua odottaessaan Joonatania.

Tai ainakin Mirka luuli nukuttaneensa kaikki. Toisin oli. Mira itki ja parkui vain sängyssään.

Kun Joonatan vihdoin palasi yöllä töistä sai hän kuulla vaimoltaan että heille oli syntynyt kaksi poikaa! Joonatan soitti aamulla ystävilleen ja kertoi kaksosista.

Mirka oli ruvennut tuomaan töistään naisia jotka olivat hänen kavereitaan. Aika kaunis tämä nainen.

Kohta Mira kasvaisi lapseksi ja vanhemmat halusivat hänelle parhaan mahdollisen elämän joten Joonatan päätti opettaa Miran kävelemään kun puhe oli opittu.

Kun Joonatan opetti Miraa Mirka opiskeli nenä kirjassa.

Joonatanille soitettiin usein ja hän aina kun suinkin pystyi vastasi.

Siivooja puheli nykyään aina vain lapsista.

"Niin, kyllä sinne synttäreille pitää musiikkia tulla", Mirka suunnitteli Miran syntymä päiviä.

Mirka toi taas töistään ystävänsä.

Mira unohtui usein sänkyyn.

Ja kun Mira laskettiin kehdosta hän nukahti. Mirkasta ja Joonatanista se oli hyvin raskasta.

Joona oli hyvin vaikea hoidettava. Aina itki niinkuin siskonsa pienempänä.

Jonikaan ei jäänyt huonommaksi. Hänkin itki ja parkui.

Onneksi sentään Mira oppi potalle. Hänestäei enää tarvitse huolehtia.

Aamulla Joonatan oli aina ihan hiljaa ja teki ruokaa ennen töihin lähtöä.

Yöllä hän vain nukkui ja aamulla taas laittoi ruokaa. Eli hän ei paljoa kerennyt perheensä kanssa enää olla.

"Eilen yöllä mietin millon viimeksi suutelin vaimoani", Joonatan puhui kaverilleen.

Koska Mira kohta kasvaisi rakennettiin hänelle ihan oma huone.

Kaksosissa oli paljon hoidettavaa. Aina itkemässä.

Viimein Joonatan sai vapaapäivänään maalauksensa valmiiksi.

Joona oli äitinsä lemppari. Aina Mirka oli hellimässä tätä. "Tinä vaan aina oot Joonankaa", Mira mutisi vierestä.

Juuri kun Mirka oli saanut Joonan ja Jonin kehtoon he alkoivat itkeä. Mutta heidän harmikseen Mirka ja Joonatan nukkuivat jo. Pian Joonatan heräsi ja nukutti heidät vaipan vaihdon jälkeen.

Mira joi sillä välin vanhentunutta maitoa joka oli lattialla ja oksensi sen sitten ulos.

"Tänään on Miran syntymäpäivä", Joonatan sanoi Mirkalle. "Minä olen silloin töissä mutta ei se haittaa. Pidä sinä vain Miralle juhlat", Mirka sanoi Joonatanille.

Kun Mirka oli lähtenyt töihin ennen auringon nousua Joonatan kutsui luokseen parhaimmat ystävänsä juhlistamaan Miran syntymäpäiviä. Heillä oli hauskaa.

Vielä hauskempaa oli kun Mira kasvoi. Hänestä tuli kaunis kieltämättä.

Tähän loppuu tämä osa. Toivottavasti tykkäätte. Ensi osassa näemme kun Joni ja Joona kasvavat ja Mira kasvaa teiniksi. Kommenttia ;)